Uusi avoin keskusteluryhmä

Blues Brothers

Sinulle riittää poliitikkojen, uskovien ja kaikkien höpötykset jotka eivät johda tekoihin.

Sinulle riittää se, ettei kukaan puutu arjen vaikeuksiin.

Sinä haluat nostaa hihat ylös ja tehdä asioille jotain.

Olet lukenut toisen tai kolmannen kirjani ja tiedät niiden myös puuttuvan kaikki oleellisiin ongelmiin maassamme. On aika lyöttäytyä yhteen ja toimia suomalaisella sisulla, rohkeudella ja päättäväisyydellä. On aika fiksujen ihmisten nousta tekemään osuutensa, jotta Suomi jonka jätämme jälkipolville on muutakin kuin valtavat velat ja ongelmat.

Sinä saat uskoa ihan mihin uskot. Kyse on sinun sydämestäsi ja asenteesta.

On aika pystyä tekemään asioille konkreettisesti, se mikä tehtävä on. Tähän nämä kaksi kirjaani antavat myös puitteet. On aika nostaa kissa pöydälle puhua auki mikä on vikana; kertoa kuinka se korjataan ja kasata ryhmät jotka tuovat nämä käytäntöön.

Kun jokainen fiksu suomalainen tekee jotain yhteiseksi hyväksi, pystymme helposti yhdessä pitämään huolta, auttamaan köyhiä ja elämästä sivussaolevia ihmisiä sekä tuomaan tarvittavat rakennemuutokset.

Ilmoittaudu siis talkoisiin mukaan. Kerro mitä tahtoisit tehdä ja missä olla mukana.
Kerro mitä sinä voit ja osaat tehdä yhteiseksi hyväksi.

Niin tarkoitus on laittaa kaikki auttajat ja autettavat saman katon alle. Uskonnosta, politiikasta tai mistään eroittavasta asiasta huolimatta. On aika unohtaa vanhat kädenväännöt ja taistelut.

On aika elää tätä päivää ja toimia, ennen kuin asiat ovat vielä huonommin.

Kerro siis miten voit olla mukana. Kerro ideasi mitä pitäisi tehdä, että asiat muuttuvat.
Kerro mitä verkostoja ja ihmisiä sekä yhteyksiä sinulla on.

Toiset teistä voivat myös tulla töihin pitämään kirjani ja siihen liittyvän työkirjan puitteissa seminaareja. Sinulta vaaditaan ennen kaikkea sitä, että Kristuksen rakkaus saa sydämessäsi asua ja neuvoa sinua. Muut kouluttajan ominaisuudet tarkistamme toki myös.

Suomi ei tarvitse yhtään teorian höpöttäjiä, jotka ottaa ihmisiltä rahat hienoilla puheillaan mutta jotka eivät tarjoa todellista apua ja tukea ihmisille elämässä eteenpäin.
Teorian opettajat lähtekööt ja käytännön opettajat astukoot paikoilleen.

Aarteita pimeyden kätköistä:
Seminaareissakin käymme myös arjen asioita läpi ja kokoamme ryhmiä tekemään asioille jotain konkreettista.

Lue siis rauhassa vaikka uusin kirjani ja kerro miten haluat olla toiminnassa mukana.
Kaikki apu ja tuki on tervetullutta.

Kiitos, että välität.

Ystäväsi Jouni Sederholm